Kokemuksiani hallitustyöskentelystä


Luin läpi vanhoja blogikirjoituksia ja tulin siihen tulokseen, että aiheesta hallitus- ja hallitustyöskentely on kirjoitettu jo hyvin viisaasti samoin kuin monista ajankohtaisista asioista. Yritän kirjoittaa henkilökohtaisista kokemuksista hallitustyöskentelystä. Mahdolliset opit, jos niitä on, voi jokainen lukija poimia tekstistä itse. Nuorena parissa ensimmäisessä työpaikassa yhtiön hallitus oli varsin etäinen asia. Tiesin, että sellainen on ja taisin tietää joitakin, […]

Luin läpi vanhoja blogikirjoituksia ja tulin siihen tulokseen, että aiheesta hallitus- ja hallitustyöskentely on kirjoitettu jo hyvin viisaasti samoin kuin monista ajankohtaisista asioista.

Yritän kirjoittaa henkilökohtaisista kokemuksista hallitustyöskentelystä. Mahdolliset opit, jos niitä on, voi jokainen lukija poimia tekstistä itse.

Nuorena parissa ensimmäisessä työpaikassa yhtiön hallitus oli varsin etäinen asia. Tiesin, että sellainen on ja taisin tietää joitakin, jotka siihen kuuluivat.  Minulle se näkyi lähinnä silloin, kun omat esimiehet kertoivat, että hallitus on hyväksynyt seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja budjetin.

Kolmannessa työpaikassa minut palkattiin yhtiön uuden toimitusjohtajan toimesta yhtiön ns. kakkosmieheksi.  Yhtiö oli OTC-listattu.  Yhtiön hallituksessa oli pelkästään äänivaltaa käyttävän perheen jäseniä.  Minäkin suostuin yhtiön hallituksen jäseneksi joskus 90-luvun puolivälissä.  Arkisin olin toimitusjohtajan alainen ja hallituksen kokouksissa hänen ”pomonsa”.  Eihän sellainen toiminut.  Hallitukseen suostumukseni laitan nyt nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin.  Käytinkin ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden erota tyylikkäästi.

2000-luvun alussa minulle tarjoutui tilaisuus ryhtyä yhtiön toimitusjohtajaksi.  Tässä vaiheessa yhtiö oli pörssin päälistalla.  Yhtiön hallituksessa oli kahden perheenjäsenen lisäksi kolme riippumatonta ulkopuolista jäsentä.  Hallituksen puheenjohtaja, entinen toimitusjohtaja ja suuri omistaja, tavoitteli hyvin organisoitua, ammattimaista ja hyvän hallintatavan mukaista hallitustyöskentelyä.

Yhden asian oivaltaminen kesti minulta kuitenkin kauan. Yhtiön tila ja liiketoiminta on hallitukselle erilainen jatkumo kuin toimitusjohtajalle, joka painii päivittäisen liiketoiminnan ja tekemisen kanssa koko ajan.  Hyväkin hallitus perehtyi yhtiöön ikään kuin ”hetkittäisesti” ennen kokousta, josta seurasi, että toimitusjohtaja joutui vastaamaan samoihin kysymyksiin toistuvasti.  Kysymyksiin, joihin oli mielestään vastannut jo kolmessa edellisessäkin kokouksessa. Jossain vaiheessa ajattelin, että jokainen hallituksen kokous pitäisi aloittaa yhtiön liiketoiminnan esittelyllä.

Tutustuin myös siihen, mitä tarkoittaa, jos hallituksessa on vaikutusvaltainen jäsen, jonka kannanottoja kuunnellaan perusteita kysymättä.  Hän saapui kokoukseen ja usein tervehtimisen jälkeen totesi, että yhtiön jokin osa-alue on väärin organisoitu, ei toimi tehokkaasti eikä tuota tuloksia.  Noiden lausuntojen taustoja kyselemättä hallituksen puheenjohtaja yleensä antoi toimeksi toimitusjohtajalle selvittää asiaa ja raportoida seuraavassa kokouksessa.  Kokouksen jälkeen toimitusjohtaja mobilisoi organisaation jäseniä tekemään asiasta selvityksiä. Harmittavaa oli se, että monta kertaa hallitus ei ottanut myöhemmin aikaa kuulla raporttia. Silloin oli vaikeaa vastata valmistelijoille heidän kysyessään, mitä mieltä hallitus oli raportista ja itse asiasta.

2010-luvun alussa minua pyydettiin erään yhtiön hallitukseen. Yhtiön hallitus työskenteli puheenjohtajan johdolla hyvin ammattimaisesti ja organisoidusti. Suostuin monen toimitusjohtajavaihdoksen jälkeen painostuksen alla puoleksi vuodeksi yhtiön määrä- ja väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.  Operatiivisen vastuun ottamisen ja yhtiön elämän arkeen syventymisen ja perehtymisen tuottama suuri yllätys oli, kuinka huonosti me olimme olleet hallituksessa selvillä yhtiön monista ongelmista, jotka liittyivät päivittäiseen tekemiseen ja vuosien saatossa syntyneisiin outoihin asenteisiin.  Toisenlaisella raportoinnilla ja paremmalla keskusteluyhteydellä toimitusjohtajiin hallitus olisi ollut paremmin selvillä osasta yhtiön todellisia ongelmia.
Topi Karppanen

Etelä-Karjalan Hallituspartnerit ry